Ratsastuskeskus Eeva

Tulossa!

I. Sinfioti oli komea 148cm korkea ruunihallakko vuonohevosori. Sino oli luonteeltaan rehellinen, jopa kuvailtu hieman ruunamaiseksi käytöksensa puolesta. Kilparadoilla se käyttäytyi kun olisi kotonaan, toisinaan se oli huono homma, sillä siitä tuli hieman tahmea ratsastaa. Osaavan ratsastajan kanssa se kuitenkin pärjäsi ja väläytteli hienoja askellajejaan. Kouluratsastus oli orin ehdottomasti vahvin laji, mutta hienosti se pärjäsi myös valjakkoajossa. Sen lempipuuhiin kuului ehdottomasti omistajan ärsyttäminen pienillä tempuilla. Ii. Oddleif oli ruunihallakko 147cm korkea menestyjä. Leifillä oli tapan ottaa niin rennosti karsinassa tai tarhassa, että se näytti koomassa olevalta. Se aiheutti monia sydämentykytyksiä sen takia omistajalleen. Vaikka voisi kuvitella, että Leif oli laiska torkkuja, kisaradoilla siitä kuoriutui oikea hurmaava kisaponi. Sen uraan kuului hienoja cup-voittoja kouluratsastuksessa ja vajakkoajossa. Sillä oli muutamia varsoja, jotka myös menestyivät kisaradoilla. Loppuelämän kodissaan se toimi opetusmestarina pienellä yksityistallilla nuorelle lupaavalle ratsastajan alulle. Iii. Njorthrbiart oli voikohallakko 149cm korkea kiiltokuvaponi. Se toimitti näyttelyponin ja kouluratsun virkaa. Kaikki halusivat ratsastaa sillä sen kiltin luonteen ja hyvän ratsastettavuuden takia. Jori oli niitä hevosia, jotka painavat turpansa sun kainaloon herkkujen ja rapsutusten toivossa. Aina hyvin hoidettu kaviosta korviin asti ja parhaissa varusteissa. Jori kuului rikkaalle perheelle, jossa sitä hemmoteltiin ja sillä oli aina kaikki uusimmat varusteet. Se pärjäsi hyvin esteillä ja koulussa mutta myytiin eteen päin, kun tyttö halusi pärjätä isommissa luokissa. Jori päätyi pienelle ratsastuskoululle, jossa se toimitti ratsun virkaa melkein 5 vuotta ennen kuin se lopetettiin jalkavaivojen takia. Iie. Ingdora oli ruunihallakko 143cm korkea äksyilijä. Varsasta asti Inga oli hieman äkäinen, eikä koskaan ei saatu tietää, mikä tamman teki semmoiseksi. Ehkäpä se oli upotettu sen luonteeseen syvälle, eikä se lähtenyt kouluttamallakaan pois. Sillä kisattiin ja se menestyi ihan kohtalaisesti, mutta kukaan ei sillä halunnut mennä. Se myytiin ja myytiin ja myytiin kunnes päätyi norjalaiselle kasvattajalle, joka päätti teetättää sillä varsan hyvän luonteen omaavalla orilla Varsa rauhoitti tamman ärhäkkää luonnetta. Se hoiti varsat aina hellyydellä ja lempeydellä. Valitettavasti tamma menehtyi lopulta varsoessaan. Ie. Fanndis oli voikonhallakko 144cm korkea siitostamma. Fanni kilpaili nuorena kouluratsastuksessa ja teki vaikutuksen moniin ratsastajiin menevällä luonteella ja yritteliäisyydellään. Kisauran jälkeen se teki tunteja ratsastuskoulussa monen lapsen lempiponina. Ratsastuskoulussa majaillessaan sillä tehtiin kolme varsaa, toivoen niiden olevan emänsä kaltaisia. Iei. Aricin oli ruunivoikko valjakkoponi. Cin oli luonteeltaan hyvin omalaatuinen. Jonain päivänä se saattoi olla kiltti kuin enkeli, mutta seuraavana päivänä saattoi se olla täysin vastakohta. Kilpailuissa menestyi ainoastaan silloin kun sillä oli hyvä päivä menossa, joten osallistuminen oli aina omanlainen riskinsä. Sillä teetettiin kolme varsaa joista yksi peri isänsä luonteenpiirteitä hyvin vahvasti. Kisauran jälkeen sen elämä oli hyvin leppoisaa ja se muutti asumaan pienelle vaellustallille, jossa teki töitä silloin tällöin. Lopulta ori lopetettiin jatkuvan kaviokuumeen takia. Iee. Embla oli hiirakko 142cm korkea kouluratsu. Bla oli on nimestäänkin selväksi käyvä hyvin tylsä tamma. Se ei kerta kaikkiaan välittänyt mistään tai kestään. Sille riitti kun sen eteen tuotiin ruokaa ja jos joku harjasi sitä. Kouluratsuna se oli myös vältävä. Se kyllä liikkui eteenpäin jos siltä jaksettii pyytää tai se saatiin innostumaan. Esteratsuna sitä kokeiltiin mutta sen vauhti ei ihan riittänyt esteiden yli. Useimmiten se päättyi niin, että ratsastaja hyppäsi ilman hevosta.

E. Dagnia oli voikonhallakko 144cm lempeä moniosaaja. Niia oli luonteeltaan lempeä kaikkien kaveri joka rakasti rapsutuksia ja herkkuja. Se antoi kaikkensa ihan sama oliko selässä aloittelia vai kokenut ratsastaja. Moniosaajana se hyppäsi, meni koulua ja kulki kärryjen edessä. Tamma hyppäsi ratana 80cm ja meni aina sillä asenteella, ettei periksi anneta eikä mikään este ole liian suuri ylitettäväksi tai ohitettavaksi. Kouluratsastuksessa Niia o linöyrä ja omalla moottorilla kulkeva. Kärryjen edessä se köpötteli ja väläytteli hienoja askeliaan yleisölle. Se rakasti kaikenlaista huomiota ja esiintyi yleensä vielä paremmin isomman yleisön edessä. Ei. Alberich oli ruunivoikko 147cm menestynyt kouluratsu joka jätti jälkeensä kuusi upeaa varsaa. Luonteelta Albe oli itsekäs oman tien kulkija, joka ei paljon välittänyt ihmisitä eikä muista hevosista. Se viihtyi parhaiten tarhassa omassa rauhassa ja tallissakin mieluiten kauimmaisessa nurkassa. Oman hoitajan ja ratsastajan kanssa se tuli toimeen ihan hyvin, kunhan ei joutunut turhanpäiväisten lässytysten kohteeksi. Kisapaikoilla se lämmiteltiin mieluiten alueen kauimmaisessa nurkassa tai pienellä kävelyllä lähialueella. Eii. Arngeir oli voikonhallakko 149cm vilkas oripoika. Joka kerkesi jättämään jälkeensä kaksi varsaa ennen onnettomuutta. Luonteeltaan Arn oli vauhdikas ja energiaa pursuava pakkaus, eikä keneltäkään jäänyt epäselväksi milloin se oli paikalla. Sen selässä ei oikein viihtynyt kukaan, sillä se yritti aina keksiä jonkinlaisia temppuja päästäkseen pois tilanteesta kuin tilanteesta. Kuitenkin sellaisen ratsastajan kanssa, jolla oli hyvä huumorintaju ja tasapaino, ori jopa saattaa taipua koulukiemuroihin tai hypätä esteen yli. Yllättävää kyllä Arn päätyi luoneetsaan huolimatta kisakentille ja jopa sijoittui muutamia kertoja. Eie. Vaetilda oli rautiaanhallakko 143cm korkea kaikkien lasten lempiratsu. Tilda oli tunnettu tavastaa pysähtyä jos joku oli tipahtamssa kyydistä. Sitä myös käytettiin terapiaratsuna ja Tilda vieraili myös hoitokodilla ilahduttamssa vanhuksia. Tilda toimi myös paljon tapahtumaratsuna. Nuorempana sillä kisattiin kouluratsastusta ja valjakkoa hyvällä menestyksellä. Enemmän ikää kerättyään se ei enää oikein viihtynyt kilpakehän sisäpuolella, vaan mielummin oli siellä, missä sai paljon rapsutuksia ja herkkuja. Ee. Sangrida oli voikonhallakko 142cm korkea mamman mussukka, jonka lempiharrastuksiin kuuluu syöminen. Riitu oli menestykäs kouluratsu, jolla kisattiin ihan loppuun asti. Sen omistaja ratsasti sillä paljon ja treenasi sen jopa ylikuntoon. Lopulta tamma päätyi myyntiin ja suomalaisella perheelle, jonka huomassa se sai levätä laitumella ja toimia nuorten tyttöjen ja pojan monitoimiponina. Se sai nauttia elmästään ilman hirveitä kisamääriä tai jatkuvaa treenaamista. Se rakasti uimista ja kahlaamista. Suomalaisperheellä olessa se pyöräytti muutaman suloisen varsan. Tamma lopetettiin 15-vuotiaana suolisolmun takia. Eei. Brondolf oli ruunivoikonhallakko 148cm korkea ilkikurinen ponipoika. Olaf kisasi menestyksekkäästi kolmessa lajissa ja jätti jälkeensä viisi varsaa. Olafia epäiltiin taskuvarkaaksi, kun sen lähettyvillä hävisivät aina hanskat, pipot tai herkut. Se oli orin lempipuuhia. Kouluratsastus oli orin vahvuuksia, mutta se pärjäsi hienosti myös esteillä ja kärryjen edessä. Maastoillessa se innostui aina turhan paljon ja ratsastaja sai osakseen rodeoesityksen. Eee. Torbetta oli voikohallakko 140cm korkea tamma joka oli kaunis kuin karkki, mutta luonteeltaa itse piru. Ei olisi ollut päivääkään kun se ei olisi yrittänyt näykkäistä tai taiteilla kavion jälkeä jonkun takapuoleen. Betta myytiin ratsastukoululta eteenpäin äiti-tytär ratsuksi. Siitä kuoriutuu ruusukehai, jonka täytyi vain antaa olla aika ajoin omassa rauhassa ja hoitaessa varoa hampaita. Betalla teetettiin muutama varsa kivan orin kanssa, jotta varsoille saataisiin vähän tasaisempi luonne. Tamma nukkui pois 18-vuotiaana omassa karsinassaan.

Kirjoittanut VRL-13358

I. Sinfioti oli komea 148cm korkea ruunihallakko vuonohevosori. Sino oli luonteeltaan rehellinen, jopa kuvailtu hieman ruunamaiseksi käytöksensa puolesta. Kilparadoilla se käyttäytyi kun olisi kotonaan, toisinaan se oli huono homma, sillä siitä tuli hieman tahmea ratsastaa. Osaavan ratsastajan kanssa se kuitenkin pärjäsi ja väläytteli hienoja askellajejaan. Kouluratsastus oli orin ehdottomasti vahvin laji, mutta hienosti se pärjäsi myös valjakkoajossa. Sen lempipuuhiin kuului ehdottomasti omistajan ärsyttäminen pienillä tempuilla. Ii. Oddleif oli ruunihallakko 147cm korkea menestyjä. Leifillä oli tapan ottaa niin rennosti karsinassa tai tarhassa, että se näytti koomassa olevalta. Se aiheutti monia sydämentykytyksiä sen takia omistajalleen. Vaikka voisi kuvitella, että Leif oli laiska torkkuja, kisaradoilla siitä kuoriutui oikea hurmaava kisaponi. Sen uraan kuului hienoja cup-voittoja kouluratsastuksessa ja vajakkoajossa. Sillä oli muutamia varsoja, jotka myös menestyivät kisaradoilla. Loppuelämän kodissaan se toimi opetusmestarina pienellä yksityistallilla nuorelle lupaavalle ratsastajan alulle. Iii. Njorthrbiart oli voikohallakko 149cm korkea kiiltokuvaponi. Se toimitti näyttelyponin ja kouluratsun virkaa. Kaikki halusivat ratsastaa sillä sen kiltin luonteen ja hyvän ratsastettavuuden takia. Jori oli niitä hevosia, jotka painavat turpansa sun kainaloon herkkujen ja rapsutusten toivossa. Aina hyvin hoidettu kaviosta korviin asti ja parhaissa varusteissa. Jori kuului rikkaalle perheelle, jossa sitä hemmoteltiin ja sillä oli aina kaikki uusimmat varusteet. Se pärjäsi hyvin esteillä ja koulussa mutta myytiin eteen päin, kun tyttö halusi pärjätä isommissa luokissa. Jori päätyi pienelle ratsastuskoululle, jossa se toimitti ratsun virkaa melkein 5 vuotta ennen kuin se lopetettiin jalkavaivojen takia. Iie. Ingdora oli ruunihallakko 143cm korkea äksyilijä. Varsasta asti Inga oli hieman äkäinen, eikä koskaan ei saatu tietää, mikä tamman teki semmoiseksi. Ehkäpä se oli upotettu sen luonteeseen syvälle, eikä se lähtenyt kouluttamallakaan pois. Sillä kisattiin ja se menestyi ihan kohtalaisesti, mutta kukaan ei sillä halunnut mennä. Se myytiin ja myytiin ja myytiin kunnes päätyi norjalaiselle kasvattajalle, joka päätti teetättää sillä varsan hyvän luonteen omaavalla orilla Varsa rauhoitti tamman ärhäkkää luonnetta. Se hoiti varsat aina hellyydellä ja lempeydellä. Valitettavasti tamma menehtyi lopulta varsoessaan. Ie. Fanndis oli voikonhallakko 144cm korkea siitostamma. Fanni kilpaili nuorena kouluratsastuksessa ja teki vaikutuksen moniin ratsastajiin menevällä luonteella ja yritteliäisyydellään. Kisauran jälkeen se teki tunteja ratsastuskoulussa monen lapsen lempiponina. Ratsastuskoulussa majaillessaan sillä tehtiin kolme varsaa, toivoen niiden olevan emänsä kaltaisia. Iei. Aricin oli ruunivoikko valjakkoponi. Cin oli luonteeltaan hyvin omalaatuinen. Jonain päivänä se saattoi olla kiltti kuin enkeli, mutta seuraavana päivänä saattoi se olla täysin vastakohta. Kilpailuissa menestyi ainoastaan silloin kun sillä oli hyvä päivä menossa, joten osallistuminen oli aina omanlainen riskinsä. Sillä teetettiin kolme varsaa joista yksi peri isänsä luonteenpiirteitä hyvin vahvasti. Kisauran jälkeen sen elämä oli hyvin leppoisaa ja se muutti asumaan pienelle vaellustallille, jossa teki töitä silloin tällöin. Lopulta ori lopetettiin jatkuvan kaviokuumeen takia. Iee. Embla oli hiirakko 142cm korkea kouluratsu. Bla oli on nimestäänkin selväksi käyvä hyvin tylsä tamma. Se ei kerta kaikkiaan välittänyt mistään tai kestään. Sille riitti kun sen eteen tuotiin ruokaa ja jos joku harjasi sitä. Kouluratsuna se oli myös vältävä. Se kyllä liikkui eteenpäin jos siltä jaksettii pyytää tai se saatiin innostumaan. Esteratsuna sitä kokeiltiin mutta sen vauhti ei ihan riittänyt esteiden yli. Useimmiten se päättyi niin, että ratsastaja hyppäsi ilman hevosta.

E. Dagnia oli voikonhallakko 144cm lempeä moniosaaja. Niia oli luonteeltaan lempeä kaikkien kaveri joka rakasti rapsutuksia ja herkkuja. Se antoi kaikkensa ihan sama oliko selässä aloittelia vai kokenut ratsastaja. Moniosaajana se hyppäsi, meni koulua ja kulki kärryjen edessä. Tamma hyppäsi ratana 80cm ja meni aina sillä asenteella, ettei periksi anneta eikä mikään este ole liian suuri ylitettäväksi tai ohitettavaksi. Kouluratsastuksessa Niia o linöyrä ja omalla moottorilla kulkeva. Kärryjen edessä se köpötteli ja väläytteli hienoja askeliaan yleisölle. Se rakasti kaikenlaista huomiota ja esiintyi yleensä vielä paremmin isomman yleisön edessä. Ei. Alberich oli ruunivoikko 147cm menestynyt kouluratsu joka jätti jälkeensä kuusi upeaa varsaa. Luonteelta Albe oli itsekäs oman tien kulkija, joka ei paljon välittänyt ihmisitä eikä muista hevosista. Se viihtyi parhaiten tarhassa omassa rauhassa ja tallissakin mieluiten kauimmaisessa nurkassa. Oman hoitajan ja ratsastajan kanssa se tuli toimeen ihan hyvin, kunhan ei joutunut turhanpäiväisten lässytysten kohteeksi. Kisapaikoilla se lämmiteltiin mieluiten alueen kauimmaisessa nurkassa tai pienellä kävelyllä lähialueella. Eii. Arngeir oli voikonhallakko 149cm vilkas oripoika. Joka kerkesi jättämään jälkeensä kaksi varsaa ennen onnettomuutta. Luonteeltaan Arn oli vauhdikas ja energiaa pursuava pakkaus, eikä keneltäkään jäänyt epäselväksi milloin se oli paikalla. Sen selässä ei oikein viihtynyt kukaan, sillä se yritti aina keksiä jonkinlaisia temppuja päästäkseen pois tilanteesta kuin tilanteesta. Kuitenkin sellaisen ratsastajan kanssa, jolla oli hyvä huumorintaju ja tasapaino, ori jopa saattaa taipua koulukiemuroihin tai hypätä esteen yli. Yllättävää kyllä Arn päätyi luoneetsaan huolimatta kisakentille ja jopa sijoittui muutamia kertoja. Eie. Vaetilda oli rautiaanhallakko 143cm korkea kaikkien lasten lempiratsu. Tilda oli tunnettu tavastaa pysähtyä jos joku oli tipahtamssa kyydistä. Sitä myös käytettiin terapiaratsuna ja Tilda vieraili myös hoitokodilla ilahduttamssa vanhuksia. Tilda toimi myös paljon tapahtumaratsuna. Nuorempana sillä kisattiin kouluratsastusta ja valjakkoa hyvällä menestyksellä. Enemmän ikää kerättyään se ei enää oikein viihtynyt kilpakehän sisäpuolella, vaan mielummin oli siellä, missä sai paljon rapsutuksia ja herkkuja. Ee. Sangrida oli voikonhallakko 142cm korkea mamman mussukka, jonka lempiharrastuksiin kuuluu syöminen. Riitu oli menestykäs kouluratsu, jolla kisattiin ihan loppuun asti. Sen omistaja ratsasti sillä paljon ja treenasi sen jopa ylikuntoon. Lopulta tamma päätyi myyntiin ja suomalaisella perheelle, jonka huomassa se sai levätä laitumella ja toimia nuorten tyttöjen ja pojan monitoimiponina. Se sai nauttia elmästään ilman hirveitä kisamääriä tai jatkuvaa treenaamista. Se rakasti uimista ja kahlaamista. Suomalaisperheellä olessa se pyöräytti muutaman suloisen varsan. Tamma lopetettiin 15-vuotiaana suolisolmun takia. Eei. Brondolf oli ruunivoikonhallakko 148cm korkea ilkikurinen ponipoika. Olaf kisasi menestyksekkäästi kolmessa lajissa ja jätti jälkeensä viisi varsaa. Olafia epäiltiin taskuvarkaaksi, kun sen lähettyvillä hävisivät aina hanskat, pipot tai herkut. Se oli orin lempipuuhia. Kouluratsastus oli orin vahvuuksia, mutta se pärjäsi hienosti myös esteillä ja kärryjen edessä. Maastoillessa se innostui aina turhan paljon ja ratsastaja sai osakseen rodeoesityksen. Eee. Torbetta oli voikohallakko 140cm korkea tamma joka oli kaunis kuin karkki, mutta luonteeltaa itse piru. Ei olisi ollut päivääkään kun se ei olisi yrittänyt näykkäistä tai taiteilla kavion jälkeä jonkun takapuoleen. Betta myytiin ratsastukoululta eteenpäin äiti-tytär ratsuksi. Siitä kuoriutuu ruusukehai, jonka täytyi vain antaa olla aika ajoin omassa rauhassa ja hoitaessa varoa hampaita. Betalla teetettiin muutama varsa kivan orin kanssa, jotta varsoille saataisiin vähän tasaisempi luonne. Tamma nukkui pois 18-vuotiaana omassa karsinassaan.

Kirjoittanut VRL-13358

Tulossa!

Tulossa!

Tulossa!

Tulossa!

Tulossa!

Tulossa!

Tulossa!

i. Jelly oli ruunikko 154cm korkea sardinianhevonen. Se syntyi Italiassa pienellä tallilla ja varttui siellä. Jelly oli osaava ja lahjakas, mutta sillä ei ikinä kisattu paljoa. Jelly oli kouluratsastuksessa Vaativa B -tasoinen ja hyppäsi helposti 130cm korkeita ratoja. Jelly oli energinen ja viisas ori. Sillä oli erinomainen rakenne ja sit käytettiin kisaamisen sijaan plajon näyttelyissä. Eräänä vuonna se palkittiin Italian parhaaksi sardinianhevoseksi, ja se nostikin tämän pienen tallin suosiota. Pikkutallin ratsastajilta loppuivat kuitenkin taidot kesken Jellyn kanssa ja se myytiin kokeneelle esteratsastajalle kisahevoseksi. Skerryllä ehditiin kisata esteitä hieman yli metrin luokkiin asti, kunnes sen jalat eivät kestäneet enää aktiivista hyppäämistä. Jelly myytiin viettämään leppoisia päiviä siitosorina. Se saavutti paljon, ja jätti jälkeläisilleenkin hyvän rakenteen ja askelet.

e. Principessa, tutummin Tessa, oli ruunikko 152cm korkea sardinianhevonen. Se syntyi Italiaan jalotustallille, jossa se koulutettiin erinomaiseksi ratsuksi. Tessa oli melko haastava ratsastaa, mutta sitäkin osaavampi. Se osasi kouluratsastuksessa Vaativa A -tason asioita, mutta kisasi vain Vaikea B -luokkiin asti. Esteitä sillä kisattiin tässä kodissa 120cm luokkiin asti. Tessalla oli tapana esteen jälkeen pukittaa ja vetää pää alas, tällöin monesti myös ratsastaja putosi. Siltä tutkittiin monet kerrat selän kunto ja teetettiin juuri sopiva mittatilaussatula, mutta mitään vikoja ei löytynyt. Lopulta eräs lupaava esteratsastajan alku osti Tessan itselleen. Jollain konsteilla hän pysyi Tessan selässä ja tykästyi tammaan kovasti. Hän kisasi sillä esteillä hyvällä menestyksellä jopa 140cm luokkiin asti ja lopulta teetti kaksi varsaa.

Kirjoittanut Eeva VRL-14793

Tulossa.

Linnut laulavat puiden latvoissa. Hiekka rapisee Valterin kavioiden alla. Aamuaurinko paistaa puiden lomasta, hieman häiritsevästi silmiini. Kohotan toisen käteni otsalleni varjoksi, jotta näkisin edessä kävelevät ihmiseni paremmin. Tunnelma on leppoisa, kun alan ravaamaan maastoesteradan hiekkatiellä, vaikka tiedän, että kohta saattaa räjähtää. Nautin kuitenkin Valterin rentoudesta, koska en ollut aivan varma, miten se reagoisi ensimmäiseen kertaansa meidän maastoesteradallamme yksin.

Nostan laukan. Se on ihanan keinuvaa, ja liikkeessä on jo valmiiksi hyvä rytmi. Teen muutamat temmonmuutokset, ja hyppään pienen talon ja banketin. Valter on innoissaan, mutta kuuntelee hyvin jokaista liikettäni selässä. Hyppään vielä laavun, risuesteen ja portaat lämmittelyksi, ennen kuin otan pienen tauon ja alan suunnitella rataa. Sitä kun en tietenkään valmiiksi ehtinyt miettiä. Olisikohan iso tukki meille liikaa? Sen takana kuulemma kummittelee... Ainakin parin muun hevosen mukaan. Hällä väliä! Lämpötila ei ole enää viikkoon käynyt pakkasen puolella, lunta ei näy kilometrien säteellä edes yhtä hiutaletta ja maa on jo kuivunut sulaneesta lumesta. Nyt otetaan ilo irti isoista esteistä!

Tulossa!

Tulossa!

ii. Dawnbreaker Zeus oli kaikkiosaava kilparatsun alku. Se syntyi Amerikassa siihen aikaan kovatasoisella kisatallilla, jossa jalostettiin puoliverisiä. Zeus oli mustanvoikko amerikanpuoliverinen, jolta korkeutta löytyi 168cm. Zeuksella oli erityisesti hienot liikkeet ja hyppytyyli, joten siitä pyrittiin saamaan esteratsu korkealle tasolle. Kisauran päästyä hyvään vauhtiin Zeus joutui onnettomuuteen maastossa, jossa se loukkasi vasemman etusensa pahasti. Kilpatallilla ei ollut aikaa Zeuksen kuntoutusprosessiin, eikä tallin omistaja uskonut Zeuksen pystyvän enää elämään mielekästä elämää. Omistaja kuitenkin sattumalta löysi ostajan, joka oli valmis yrittämään kuntouttamaan Zeuksen. Siitä lähti pitkä ja vaativa karsinalepo ja hiljalleen päivä kerrallaan Zeuksen jalka alkoi parantua. Kisahevosta siitä ei enää tullut, mutta oikein pätevä ja osaava ratsu rentoon ja satunaiseen ratsastukseen. Vaikka Zeus ei pystynytkään näyttämään koko potentiaaliaan kisaradoilla, tehtiin sillä useampi varsa hyvin geenejen takia. Zeuksen varsoista on tullut kisaratsuja.

ie. Dawnbreaker Mayday oli saman tallin kasvatti kuin Zeuskin, mutta eri kantakirjoista. Dawnbreaker Mayday, tutummin Molly, oli hyväluonteinen tamma, jolla kisattiin pääosin esteillä, mutta myös kenttäratsastusta. Molly astutettiin Zeuksella jo ennen sen onnettomuutta. Molly rautias amerikanpuoliverinen ja jäi pienikokoisemmaksi kuin oltiin suunniteltu. Tamman säkäkorkeus oli 158cm. Silti Mollylla riitti ponnistusvoima korkeammillekin radoille. Tamman lempipuuhaa oli hyppääminen ja se oli esteillä todella luotettava. Se kävi kuumana, mutta oli huomattavasti maltillisempi kuin monet muut kisaratsut. Molly oli myös todella järkevä, eikä pelännyt juurikaan erikoisesteitä. Tamman luottamus itseensä ei kaikonnut maastoesteilläkään, mutta kenttäkisoissa Molly ei pärjännyt yhtä hyvin kuin rataesteillä. Kilpauransa jälkeen Mollylla tehtiin pari varsaa, ja sitten se myytiin lahjakkaalle esteratsastajan alulle omaksi hevoseksi. Tämäkin vielä kisasi Mollylla, muttei yhtä korkeita luokkia eikä isoissa kisoissa. Omistaja teetti Mollylla vielä yhden varsan itselleen, josta tuli myöhemmin hänen kisaratsunsa. Molly vietti elämänsä viimeiset vuodet eläkekodissa mutustellen heinää laitumella, kunnes vanhan iän mukana tulleiden oireiden takia se jouduttiin lopettamaan.

ei. Chandelier, eli Ed, oli komea rautiaankimo ranskanpuoliverinen, joka hurmasi monet kenttäratsastajat kauniilla ulkonäöllään. Se syntyi Ranskassa pienehköllä kisatallilla. Korkeutta Edillä oli 168cm. Ed menestyi kenttäratsastuksessa hyvin, mutta orin nuoruus oli vaativa. Ed oli todella kuumapäinen ja vaativa ratsastaa, eikä sillä sopinut kemiat yhteen monenkaan ratsastajan kanssa. Se vaihteli omistajaa tiheään tahtiin, joutui muuttamaan monesti valtiosta toiseen, ennen kuin oikea omistaja löytyi. Ed on elämänsä aikana asunut Ranskassa, Hollannissa, Irlannissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa, josta sen loppuelämän koti löytyikin. Edillä oli tapana stressata muutoksista. Siksi sen lopullinen omistaja, Janet, ei kisannut sillä kauhean paljoa. Ed näytti radalla hienolta. Monet ihastelivat sitä ja haaveilivat pääsevänsä orin selkään, mutta todellisuus oli kuitenkin eri. Edin takia oltiin koettu monia vihan vallassa valutettuja kyyneliä. Ori ei päästänyt ketään helpolla. Janetilla ja Edillä kuitenkin sujui hyvin. Janet ei vaatinut siltä liikaa, ja orin haastavuuden syinä saattoi olla myös liiat paineet ja stressi. Janet teetti Edillä vain yhden varsan, jonka piti Edin poismenon jälkeen.

ee. Whisky-A-Go-Go, eli Vicky, oli mysteerinen varsa. Se syntyi hyvin pienikokoisena amerikkalaiselle kilpatallille, mutta siitä lopulta kasvoi 163cm korkea amerikanpuoliverinen. Vicky oli kauniin värinen, ruunikonkimo sabino. Se oli luonteeltaan hyvin leikkisä ja kisaradoillakin pisti välillä ranttaliksi. Täysin mönkään menneenkin suorituksen jälkeen ratsastajan oli pakko hymyillä, kun tamma oli niin valloittava ja viaton olemukseltaan. Vaikka Vicky olikin hurjan lahjakas, se muistutti enemmän ratsastuskoulun tuntihevosta, joka tietää kaikki mahdolliset temput ihmisen päänmenoksi. Se oli innokas, reipas ja kevyt ratsastaa, mutta osasi nakata taitavimmatkin selästä, jos huvitti. Vicky oli kuitenkin suurimman osan ajasta järkeävä, jos sillä oli tarpeeksi tekemistä. Vickyllä kisattiin koulu-, este ja kenttäratsastuksessa, mutta parhaimmillaan se oli jälkimmäisessä. Vickyn kisaura oli melko lyhyt, koska se siirrettiin siitostammaksi. Vicky varsoikin elämänsä aikana yhteensä viisi kertaa. Kisauransa jälkeen se vaihtoi omistajaansa useamman kerran ja päätyi lopulta Italiaan, jossa nuori ratsastaja alkoi kisata sillä uudestaan. Vickyllä riitti virtaa vielä vanhanakin ja sillä olisi ollut varmasti annettavaa vielä useamman vuoden ajan, mutta vanhempina vuosinaan se sairastui kaviokuumeeseen. Tauti saatiin kuriin ja Vickyllä pystyi vielä ratsastamaan, mutta lopulta omistajat katsoivat parhaaksi vaihtoehdoksi Vickyn lopettamisen.

Tulossa!

Tulossa!

i. Henrikki oli musta 160cm korkea suomenhevonen. Se syntyi suomenhevosia kasvattavalle tilalle., jossa sitä käytettiin näyttelyissä ja sillä kisattiin este- ja kouluratsastusta kevyellä tasolla. Henrikki menestyi kisoissa kohtalaisesti. 7-vuotiaana se myytiin eräälle perheelle yksityiskäyttöön. Sillä ratsastettiin muutamia kertoja viikossa. Henrikki oli ratsastettaessa virtaisa, eikä aivan helpoimmasta päästä. Se ei kuitenkaan omannut yhtään ilkeitä tapoja, ja sitä oli aika helppo käsitellä. Lopulta perhe tuli siihen tulokseen, että tarvitsee Henrikkiä leppoisamman ratsun ja se myytiin miehelle, jolla oli kokemusta suomehevosoreista ennestään. Henrikki sai mieheltä loppuelämän kodin, jossa sillä ratsastettiin aktiivisesti ja tehtiin pari varsaa.

ii. Hannun Tähti, tutummin Hannu, oli 156cm korkea rautias suomenhevonen. Hannu ruunattiin nuorena, mutta sillä tehtiin yksi varsa ennen ruunausta. Hannun ratsukoulutus aloitettiin nuorena. Se oppi tehtävänsä nopeasti ja olikin erityisen halukas oppimaan uutta. Hannu myytiin ruunauksen jälkeen ratsastuskouluun, jossa sillä kisattiin seuratason kilpailuissa 80cm esteratoihin ja Helppo B koululuokkiin asti. Hannu teki elämänsä aikana töitä kahdessa ratsastuskoulussa ja myytiin sen jälkeen vielä yksityiskäyttöön viettämään eläkepäiviä. Hannu oli miellytyshaluinen ja reipas ratsastettava. Karsinassa se oli hieman äkäinen vaihtuvien hoitajien takia.

ie. Laululiisa syntyi omistajansa suomenhevostammalle ja jäi synnyinkotiinsa ratsukoulutukseen. Liisa oli 155cm korkea ruunikko suomenhevonen. Se oli jo varsana ujo, mutta ystävällinen. Karsinassa se rakasti hellyydenosoituksia tutuilta ihmisiltä, mutta vieraita ihmisiä kohtaan oli varautunut. Ratsastaessa se halusi miellyttää ratsastajaa. Se oli hieman kömpelö jaloistaan, mutta pätevä yleisratsu. Liisan kasvattaja myi sen vasta Liisan ollessa 10-vuotias. Liisa päätyi yksityiskäyttöön nuorelle tytölle, joka oli käynyt ratsastamassa sillä muutamia kertoja jo netisessä kodissaan. Liisa oli pari vuotta tämän tytön omistuksessa, kunnes tyttö päätti haluta tavotteellisempaa ratsastusta. Liisa myytiin vaellustallille Itä-Suomeen. Tältä tallilta se myytiin kerran toiselle pienelle tallille ennen eläkepäiviään.

e. Kuutamotar oli kaunis voikko 156cm korkea suomenhevonen. Se oli osaava etenkin kouluratsastuksessa, mutta hyppäsi myös esteitä. Kuutamotar oli koko elämsänsä ajan yksityis- ja siitoskäytössä. Se kisasi kouluratsastuksessa Helppo A -tasolle asti, muttei koskaan saavuttanut isompien kisojen palkintoja. Pienemmissä kisoissa Kuutamotar sijoittui useinkin. Kuutamotar oli ratsastaessa herkkä ja kuuliainen, mutta omapäinen. Se ei heti antautunut ratsastajalle, vaan testasi aina tunnin alussa. Jos ratsastaja ei ollut topakka, ei Kuutamotar viitsinyt antaa parastaan.

ei. Kaamos oli ruunivoikko 153cm korkea suomenhevonen. Se omasi erittäin miellyttävän luonteen ja hyvän rakenteen, eikä ratsastaessakaan taitoja puuttunut. Kaamosta käytettiin lähinnä siitokseen, mutta sillä nuoruusvuosina oltiin myös kisattu sekä koulu- että esteratsastuksessa. Kaamos oli erittäin varmajalkainen, eikä turhan äreä oriksikaan. Sen liikkeet olivat pienestä koostaan huolimatta näyttävät, mutta estekapasiteettia orilla ei ollut kovinkaan paljoa.

ee. Päivänsäde oli ruunikko 156cm korkea suomenhevonen. Se oli seurallinen ja laumassa aina korkessa asemassa. Ihmisistä se piti erityisen paljon ja rakasti, kun sitä harjattiin oikein kunnolla. Päivänsäde ostettiin suureen ratsastuskouluun 4-vuotiaana ja lähes kokonaan kouluttamattomana. Se majaili ratsastuskoulussa kaksi vuotta ja siinä ajassa Päivänsäteestä tuli varsin pätevä yleisratsu. Se oli miellytyshaluinen, mutta omasi myös tammamaisen puolensa. Ratsastuskoulu oli Päivänsäteelle hieman liian vilkas ja stressaava paikka, joten se myytiin yksityiskäyttöön pienemmälle tallille. Siellä Päivänsädettä kävi vuokraamassa muutama lahjakas ratsastaja, jotka myös kisasivat sillä helppoja luokkia. Tämä omistaja myös teetti Päivänsäteellä muutaman varsan vuosien varrella.

Kirjoittanut Eeva VRL-14793

Tulossa!

Kirjoittanut omistaja, kertojana Eeva

Tänään vietin aamupäivän Pokan kanssa. Hoidin sen ulkona hoitopuomilla, koska sää oli kaunis. Aioin nauttia siitä täysillä nyt, kun tallipiha oli vielä ihan autio. Olin hakenut kaikki Pokan varusteet valmiiksi ulos, koska olin oppinut tarpeeksi kerrasta, jolloin Isabel oli karannut aivan selkäni takana. Ja Pokka kun oli vielä ori, piti minun jotain vastuullisuutta harrastaa.

Nousin selkään keskellä tallin pihaa juuri niin kuin aina kielsin kaikkia muita. Lähdin maastoon. Pokka käveli rennosti ja hörisi parille tammalle, jotka olivat tarhassa. Ei minun suunnitelmani oikeasti tänään olleet köpötellä rennosti maastossa, mutta ajattelin saada Pokan hyvälle tuulelle ennen sen inhokkihommaa. Olin itse asiassa jo tehnyt pieniä valmisteluja kentän puolella.

En lähtenyt kauas, vaan hölkkäilin hieman maastoesteradan lähettyvillä. Yritin kerran huvikseen jopa bankettia käynnissä, mutta se päätyi siihen, että teimme melkein hienon kuperkeikkalaskeutumisen. Pokka ei todellakaan ole mikään typerys, mutta pakko sanoa, että sen suoritus oli tällä kertaa harvinaisen heikko. Kokemuksesta voin kertoa, että banketista selviää ravissakin kokematon hevonen, jolla on hädin tuskin hypätty ikinä. Mutta hauskaa minulla kuitenkin oli, kun ori tuntui ihan hölmistyneeltä tämän hurjan kokemuksen jälkeen. Päätin lähtä järkyttämään sitä vielä enemmän, ja ratsastin takaisin tallin alueelle ratsastuskentälle. Siellä komeili viisi n. 60cm korkuista ristikkoa. Jos Pokka olisi ihminen, se olisi varmaan ottanut jo jalat alleen, mutta ori ei reagoinut mitenkään, vaikka ratsastimme aina tyhjällä kentällä. Ehkä se ajatteli, ettei sen tarvitse ylittää yhtäkään. Minä olin asiasta toista mieltä. Olin pari päivää sitten illalla keksinyt, että opetan Pokan vihdoin hyppäämään!

Olin lämmitellyt maastossa, joten otin kentällä vain pari kierrosta laukkaa niin, että askel lähti rullaamaan. Laukkasin kevyessä istunnassa ja tunnustelin Pokkaa. Sitten ohjasin esteelle, joka oli lävistäjällä maailman helpoimmassa kohdassa ratsastaa hyvä reitti. Komensin Pokkaa ääneen eteenpäin, kun tunsin sen alkavan jarruttaa. Esteelle tulimme liian laiskassa laukassa ja puomi kolahti, mutta se ei onneksi pudonnut. Johan oli aikoihin eletty, kun ori ei kuitenkaan kieltäytynyt. Yhtä helppoa ei ollut kuitenkaan seuraavalla esteellä. Pokka taisi tajuta, etten minä selässä huvikseen kokeillut vain yhtä estettä, vaan tänään oikeasti treenattaisiin. "No niin polle yli vaan!" huusin sille ennen estettä (onneksi kukaan ei kuullut), mutta viime hetkellä se teki hyvin ninjamaisen väistöliikkeen. Olisi varmaan ollut vähemmän raskasta vain hypätä este suosiolla. Käänsin Pokan heti voltilla ympäri, enkä antanut sen päästä mistään suunnasta ohi. Tuin sitä niin paljon kuin vain suinkaan pystyin, mutta silti se onnistui pysähtymään. "Yli nyt vaan!" komensin, ja ori nosti toisen etusensa esteen yli. Klonks. Kops. Kops. Kumpikin puomi putosi maahan. No se siitä, Pokka varmaan riemastuisi, jos nyt laskeutuisin selästä nostamaan esteen. Ratsastin laukan taas uudestaan päälle ja hyppäsin ensimmäisen esteen. Hyppy oli laiska, mutta paljon parempi kuin kaki aiempaa, joista toinen ei edes ollut hyppy. Kehuin hevosta kovasti, mutta jatkoin matkaa sinnikkäästi. Tuntui siltä, että minä olisin ollut se, joka juoksee ja hyppää Pokka selässään.

Parin paremmin tai huonommin onnistuneen hypyn jälkeen Pokka alkoi hyväksyä sen tosiasian, ettei se pääse laistamaan hommistaan. Ei hypyt vieläkään kauniilta näyttänyt, mutta hyppäsin jo kuuden hypyn radan. Pokka itse asiassa oli ihan kiva. Kaikkien muiden hevosteni kanssa ongelmana oli enemmänkin se, että ne hyppäävät liian innokkaasti, kuin eivät ollenkaan. Pääsin aika nopeasti kärryille tavoista, joilla Pokka yritti minua huiputtaa, joten yhteistyö oli lopulta varsin sujuvaa - vaikkakin edelleen yksipuolista. Tärkein havainto tästä treenistä oli se, että hyppyhommat olivat jääneet Pokan kanssa aivan liian vähälle, mutta nyt minulla olikin uusi projekti edessä.

Estetreenin jälken vein Pokan vielä uudestaan loppulämmittelyille maastoon. Yhteensä siinä tuli ratsastettua lähemmäs kaksi tuntia, mutta Pokka oli todellakin mielissään päästessään vielä hölkkäilemään, lähinnä kävelemään, rennosti. Vaikka vesi olikin vielä jäätävän kylmää, kahlasin myös pari kertaa uittoaltaasta. Kiitos ylemmille voimille, etteivät Pokan suojat irronneet sinne.

I. Sinfioti oli komea 148cm korkea ruunihallakko vuonohevosori. Sino oli luonteeltaan rehellinen, jopa kuvailtu hieman ruunamaiseksi käytöksensa puolesta. Kilparadoilla se käyttäytyi kun olisi kotonaan, toisinaan se oli huono homma, sillä siitä tuli hieman tahmea ratsastaa. Osaavan ratsastajan kanssa se kuitenkin pärjäsi ja väläytteli hienoja askellajejaan. Kouluratsastus oli orin ehdottomasti vahvin laji, mutta hienosti se pärjäsi myös valjakkoajossa. Sen lempipuuhiin kuului ehdottomasti omistajan ärsyttäminen pienillä tempuilla. Ii. Oddleif oli ruunihallakko 147cm korkea menestyjä. Leifillä oli tapan ottaa niin rennosti karsinassa tai tarhassa, että se näytti koomassa olevalta. Se aiheutti monia sydämentykytyksiä sen takia omistajalleen. Vaikka voisi kuvitella, että Leif oli laiska torkkuja, kisaradoilla siitä kuoriutui oikea hurmaava kisaponi. Sen uraan kuului hienoja cup-voittoja kouluratsastuksessa ja vajakkoajossa. Sillä oli muutamia varsoja, jotka myös menestyivät kisaradoilla. Loppuelämän kodissaan se toimi opetusmestarina pienellä yksityistallilla nuorelle lupaavalle ratsastajan alulle. Iii. Njorthrbiart oli voikohallakko 149cm korkea kiiltokuvaponi. Se toimitti näyttelyponin ja kouluratsun virkaa. Kaikki halusivat ratsastaa sillä sen kiltin luonteen ja hyvän ratsastettavuuden takia. Jori oli niitä hevosia, jotka painavat turpansa sun kainaloon herkkujen ja rapsutusten toivossa. Aina hyvin hoidettu kaviosta korviin asti ja parhaissa varusteissa. Jori kuului rikkaalle perheelle, jossa sitä hemmoteltiin ja sillä oli aina kaikki uusimmat varusteet. Se pärjäsi hyvin esteillä ja koulussa mutta myytiin eteen päin, kun tyttö halusi pärjätä isommissa luokissa. Jori päätyi pienelle ratsastuskoululle, jossa se toimitti ratsun virkaa melkein 5 vuotta ennen kuin se lopetettiin jalkavaivojen takia. Iie. Ingdora oli ruunihallakko 143cm korkea äksyilijä. Varsasta asti Inga oli hieman äkäinen, eikä koskaan ei saatu tietää, mikä tamman teki semmoiseksi. Ehkäpä se oli upotettu sen luonteeseen syvälle, eikä se lähtenyt kouluttamallakaan pois. Sillä kisattiin ja se menestyi ihan kohtalaisesti, mutta kukaan ei sillä halunnut mennä. Se myytiin ja myytiin ja myytiin kunnes päätyi norjalaiselle kasvattajalle, joka päätti teetättää sillä varsan hyvän luonteen omaavalla orilla Varsa rauhoitti tamman ärhäkkää luonnetta. Se hoiti varsat aina hellyydellä ja lempeydellä. Valitettavasti tamma menehtyi lopulta varsoessaan. Ie. Fanndis oli voikonhallakko 144cm korkea siitostamma. Fanni kilpaili nuorena kouluratsastuksessa ja teki vaikutuksen moniin ratsastajiin menevällä luonteella ja yritteliäisyydellään. Kisauran jälkeen se teki tunteja ratsastuskoulussa monen lapsen lempiponina. Ratsastuskoulussa majaillessaan sillä tehtiin kolme varsaa, toivoen niiden olevan emänsä kaltaisia. Iei. Aricin oli ruunivoikko valjakkoponi. Cin oli luonteeltaan hyvin omalaatuinen. Jonain päivänä se saattoi olla kiltti kuin enkeli, mutta seuraavana päivänä saattoi se olla täysin vastakohta. Kilpailuissa menestyi ainoastaan silloin kun sillä oli hyvä päivä menossa, joten osallistuminen oli aina omanlainen riskinsä. Sillä teetettiin kolme varsaa joista yksi peri isänsä luonteenpiirteitä hyvin vahvasti. Kisauran jälkeen sen elämä oli hyvin leppoisaa ja se muutti asumaan pienelle vaellustallille, jossa teki töitä silloin tällöin. Lopulta ori lopetettiin jatkuvan kaviokuumeen takia. Iee. Embla oli hiirakko 142cm korkea kouluratsu. Bla oli on nimestäänkin selväksi käyvä hyvin tylsä tamma. Se ei kerta kaikkiaan välittänyt mistään tai kestään. Sille riitti kun sen eteen tuotiin ruokaa ja jos joku harjasi sitä. Kouluratsuna se oli myös vältävä. Se kyllä liikkui eteenpäin jos siltä jaksettii pyytää tai se saatiin innostumaan. Esteratsuna sitä kokeiltiin mutta sen vauhti ei ihan riittänyt esteiden yli. Useimmiten se päättyi niin, että ratsastaja hyppäsi ilman hevosta.

E. Dagnia oli voikonhallakko 144cm lempeä moniosaaja. Niia oli luonteeltaan lempeä kaikkien kaveri joka rakasti rapsutuksia ja herkkuja. Se antoi kaikkensa ihan sama oliko selässä aloittelia vai kokenut ratsastaja. Moniosaajana se hyppäsi, meni koulua ja kulki kärryjen edessä. Tamma hyppäsi ratana 80cm ja meni aina sillä asenteella, ettei periksi anneta eikä mikään este ole liian suuri ylitettäväksi tai ohitettavaksi. Kouluratsastuksessa Niia o linöyrä ja omalla moottorilla kulkeva. Kärryjen edessä se köpötteli ja väläytteli hienoja askeliaan yleisölle. Se rakasti kaikenlaista huomiota ja esiintyi yleensä vielä paremmin isomman yleisön edessä. Ei. Alberich oli ruunivoikko 147cm menestynyt kouluratsu joka jätti jälkeensä kuusi upeaa varsaa. Luonteelta Albe oli itsekäs oman tien kulkija, joka ei paljon välittänyt ihmisitä eikä muista hevosista. Se viihtyi parhaiten tarhassa omassa rauhassa ja tallissakin mieluiten kauimmaisessa nurkassa. Oman hoitajan ja ratsastajan kanssa se tuli toimeen ihan hyvin, kunhan ei joutunut turhanpäiväisten lässytysten kohteeksi. Kisapaikoilla se lämmiteltiin mieluiten alueen kauimmaisessa nurkassa tai pienellä kävelyllä lähialueella. Eii. Arngeir oli voikonhallakko 149cm vilkas oripoika. Joka kerkesi jättämään jälkeensä kaksi varsaa ennen onnettomuutta. Luonteeltaan Arn oli vauhdikas ja energiaa pursuava pakkaus, eikä keneltäkään jäänyt epäselväksi milloin se oli paikalla. Sen selässä ei oikein viihtynyt kukaan, sillä se yritti aina keksiä jonkinlaisia temppuja päästäkseen pois tilanteesta kuin tilanteesta. Kuitenkin sellaisen ratsastajan kanssa, jolla oli hyvä huumorintaju ja tasapaino, ori jopa saattaa taipua koulukiemuroihin tai hypätä esteen yli. Yllättävää kyllä Arn päätyi luoneetsaan huolimatta kisakentille ja jopa sijoittui muutamia kertoja. Eie. Vaetilda oli rautiaanhallakko 143cm korkea kaikkien lasten lempiratsu. Tilda oli tunnettu tavastaa pysähtyä jos joku oli tipahtamssa kyydistä. Sitä myös käytettiin terapiaratsuna ja Tilda vieraili myös hoitokodilla ilahduttamssa vanhuksia. Tilda toimi myös paljon tapahtumaratsuna. Nuorempana sillä kisattiin kouluratsastusta ja valjakkoa hyvällä menestyksellä. Enemmän ikää kerättyään se ei enää oikein viihtynyt kilpakehän sisäpuolella, vaan mielummin oli siellä, missä sai paljon rapsutuksia ja herkkuja. Ee. Sangrida oli voikonhallakko 142cm korkea mamman mussukka, jonka lempiharrastuksiin kuuluu syöminen. Riitu oli menestykäs kouluratsu, jolla kisattiin ihan loppuun asti. Sen omistaja ratsasti sillä paljon ja treenasi sen jopa ylikuntoon. Lopulta tamma päätyi myyntiin ja suomalaisella perheelle, jonka huomassa se sai levätä laitumella ja toimia nuorten tyttöjen ja pojan monitoimiponina. Se sai nauttia elmästään ilman hirveitä kisamääriä tai jatkuvaa treenaamista. Se rakasti uimista ja kahlaamista. Suomalaisperheellä olessa se pyöräytti muutaman suloisen varsan. Tamma lopetettiin 15-vuotiaana suolisolmun takia. Eei. Brondolf oli ruunivoikonhallakko 148cm korkea ilkikurinen ponipoika. Olaf kisasi menestyksekkäästi kolmessa lajissa ja jätti jälkeensä viisi varsaa. Olafia epäiltiin taskuvarkaaksi, kun sen lähettyvillä hävisivät aina hanskat, pipot tai herkut. Se oli orin lempipuuhia. Kouluratsastus oli orin vahvuuksia, mutta se pärjäsi hienosti myös esteillä ja kärryjen edessä. Maastoillessa se innostui aina turhan paljon ja ratsastaja sai osakseen rodeoesityksen. Eee. Torbetta oli voikohallakko 140cm korkea tamma joka oli kaunis kuin karkki, mutta luonteeltaa itse piru. Ei olisi ollut päivääkään kun se ei olisi yrittänyt näykkäistä tai taiteilla kavion jälkeä jonkun takapuoleen. Betta myytiin ratsastukoululta eteenpäin äiti-tytär ratsuksi. Siitä kuoriutuu ruusukehai, jonka täytyi vain antaa olla aika ajoin omassa rauhassa ja hoitaessa varoa hampaita. Betalla teetettiin muutama varsa kivan orin kanssa, jotta varsoille saataisiin vähän tasaisempi luonne. Tamma nukkui pois 18-vuotiaana omassa karsinassaan.

Kirjoittanut VRL-13358

Tulossa!

Kirjoittanut Suski

Ruunikko ori söi rauhassa heiniä karsinassaan samalla, kun Eeva harjaili sitä. Harjauksessa kului hieman normaalia pidempään, koska Eeva oli päättänyt harjata jokaisen kohdan erityisen huolellisesti. Pian oli aika laittaa Pokalle satula selkään, joka sujui näppärästi. Hevonen ei tuntunut edes sitä huomaavinaan. Suitsia laittaessa Pokka ei olisi jaksanut avata suutaan kuolaimia varten, mutta kyllä nekin sinne sujahtivat. Eeva otti käytävän puolelta kypäränsä, hanskat ja pitkän kouluraipan. Hän heitti ohjat Pokan pään yli ja matka alkoi kohti maneesia. Ulkona oli viileää, mutta lunta ei näkynyt vielä pihamaalla. Tarhojen ohi kävellessä hevoset hirnahtelivat tuttavallisesti Pokalle. Maaneesissa Sofia oli juuri lopettanut ratsastamisen Aukustilla, koska Eeva oli pyytänyt Sofialta liikutusapua.

“Mites meni?” Eeva kysyi. “Tosi mukavasti! Aukustilta löyty vähän ylimäärästä energiaa, mutta hyvin kuunteli apuja”, Sofia vastasi. “No hyvä. Kiva, kun pääsit ratsastaan sillä”, Eeva sanoi ja samalla kiristeli Pokan vyötä. “Joo, tarjoudun ratsastamaan Aukustilla useamminkin”, Sofia sanoi mielissään.

Sofian ja Aukustin lähdettyä Eeva oli selässä ja suunnitteli siirtymätreeniä. He aloittivat alkulämmittelyllä, jossa oli paljon pysähdyksiä ja reippaita liikkeellelähtöjä kevyessäravissa. Pokka oli tapansa mukaisesti aluksi hitaamman puoleinen ja uneliaan oloinen, mutta Eeva tuntien hevosensa ei sille antanut juuri mahdollisuutta. Alkulämmittelyn jälkeen ratsukolla oli lepokäynti, jonka aikana Pokan vauhti hiipui puolella. Pian Eeva taas pyysi sitä napakasti kävelemään eteenpäin. He tekivät hyvässä tasapainossa laukannostoja pysähdyksestä ja samoin laukasta pysähdyksiä. Lopulta Eeva oli hyvin tyytyväinen Pokkaan ja antoi hevoselle pitkät ohjat loppukäyntejä varten.

Valter asteli traileriin nöyränä ja tulkintani mukaan jopa hyväntuulisena. Emme olleet vielä käyneet Valterin kanssa monissa kisoissa, mutta päiväreissulle koulukisoihin lähdin hyvillä mielin hakemaan yhteisinä muistoja. Suuntanamme oli pieni Kåtnäsin tila, joka vaikutti olevan melkoine Ratsastuskeskus Eevan vastakohta. Kisoista tulisi varmaan aika pienet, mutta se vain vähensi paineita.

Valter oli ollut muutamissa koulutreeneissa aika hyvä viime aikoina. Vaikka esteet eivät sujuneet ihan yhtä kauniilla menestyksellä, koulukenttä suosi meitä. Niimpä lähdimme koulukisoihin näyttämään osaamistamme.

Jo verryttelyssä Valter oli hyvän tuntoinen. Aika freesi reilun neljän tunnin matkan jäljiltä, mutta pysyi hyppysissä ja kuunteli. Viimeisetkin höpöttelyenergiat annoin sen kuluttaa verryttelyssä, ettei vain radalla sattuisi ikäviä välikohtauksia. Laukannostoissa Valter vain räjähti, mutta onneksi olin elämäni aikana jo monella samankaltaisella hevosella ratsastanut. Osasin hoidella tilanteen ja niimpä Valterkin asettui aloilleen. Olin siitä ylpeä. Se käyttäytyi lähes samalla tavalla kuin kotonakin, joten odotin innolla vuoroamme.

Hiljalleen minua alkoi hieman palella ja mietityttää, jos Valteriin onkin kerääntynyt kauheasti virtaa odottelun aikana. Saimme odottaa ihan hyvän tovin, ainakin yli vartin, ennen kuin oli meidän suorituksemme aika. Astelin varovasti tunnustellen tuomarin eteen, tai siis Valter asteli. Tervehdin. Hengitys. Liikkeelle. Suorituksesta ei jäänyt paljoakaan mieleen. Keksityin vain tekemiseeni ja seuraavaan liikkeeseen. Valter esitti hienoa liikettä ja vaikka yrittikin painaa hieman liian lujaa, malttoi lopulta kuunnella minua. Ihan hyvä suoritus, sanoisin.

Odotellessamme tuloksia Maarian kanssa purin Valterin pois ja pakkasin kaiken uskoen, ettei varmaan sijoituksia tule. Olin nähnyt muidenkin ratsukkojen suorituksia ja vastukset olivat kovia! Kuitenkin palkintojenjaossa, jota ahneuden vallassa jäin odottamaan, kuulutettiin viidennen luokan voittajaksi "Eeva Kesola ratsullaan Dauphin de Valoy". Maaria ylsi samassa luokassa Lystillä kolmannelle sijalle. Tämähän meni ihan meidän tallin nimeen! Hieman noloina marssimme ottamaan ruusukkeita vastaan ilman ratsujamme, mutta onneksi meitä oli kaksi. Pitkän päivän päätteeksi Valter ja Lysti saivat isot kasat herkkuja ja silityksiä. Jospa vaihdamme Valterin kanssa lajimme kouluratsastukseen.

Kirjoittanut omistaja

Tänään Eevalla oli vuorossa kouluvalmennus Pokalla. Valmentaja saapui erikseen kauempaa, ja sen kyllä näki valmennuksen hinnasta. Eeva kiristi satulavyötä pokan pyöreän, mutta viime kuukausina hoikistuneen vatsan ympärille. Ori odotti paikallaan leppoisasti Eevan laittaessa varusteita kuntoon. Eeva verrytteli kentällä kevyesti kaksikymmentä minuttia, kunnes valmentaja Lotta saapui paikalle. Lotta aloitti valmennuksen heti haastavalla tehtävällä. Eevan piti ratsastaa Pokkaa uran sisäpuolella kulkien tikkusuoraan, vaikka Lotta antoikin välillä käskyjä asettaa ja taivuttaa. Jumppailun jälkeen Lotta käski Eevaa tekemään pitkillä sivuilla avotaivuksia ja kulmissa hakea pientä etuosakäännöstä. "Vaikka Pokka kulkeekin nätin näköisesti, ja tuntuu kuuntelevan sinua, se ei ole täysin hereillä. Teidän pitäisi tehdä enemmän harjoituksia, jotka vaativat Pokkaa miettimään, mihin jalkansa laittaa", Lotta antoi neuvoja.

Avotaivutukset sujuivat vielä ihan hyvin, mutta valmennuksen varsinaiseksi tehtäväksi Lotta oli suunnitellut pohkeenväistöjä. Eeva käänsi Pokan salmiakkikuviolle, jonka suorilla sivuilla oli tarkoituksena tehdä pohkeenväistöä ravissa. Kuviob kulmiin haettiin taas takaosakäännöstä, mikä vaati Eevalta tarkkaa ratsastamista, ettei Pokka pääsisi luistamaan takajaloista. "Pokka on hyvin tuntumalla, muttei täydellisesti kummankin pohkeen välissä", Lotta sanoi, "Tehdään tätä vähän aikaa ja sitten kokeillaan laukassa.

Laukassa Pokka pääsi luistamaan kulmista ja suoralla ei käyttänyt koko kehoaan. Se kyllä laukkasi hieman sivusuuntaisesti, muttei tavoitellut pohkeenväistön kaltaisia askelia, etuosakäännöksistä puhumattakaan. Eeva joutui tekemään paljon töitä ylipäätään pitääksen orin tahdikkaassa laukassa.

"Kokeillaanpa hetki ympyrällä, jos se onnistuisi paremmin", Lotta ehdotti. Eeva hengähti hetken, ja haki hyvää väistöä ymyrällä ensin ravissa. Tuntuman löydettyään hän alkoi työstää ensin laukkaa ympyrällä ja muutti sen sitten loivaksi väistöksi. Lotta ohjeisti joka askeleella, ja lopulta Pokka alkoi tekemään töitä kaikilla voimillaan. Toinen suunta oli Pokalle helpompi, joten väistötkin näyttivät paremmilta. "Pokka tarvitsee harjoitusta, jottei olisi niin toispuoleinen", Eeva totesi. Hän oli jo ihan väsynyt, kuten oli hikinen orikin.

Valmennuksen lopuksi Lotta kokosi yhteen palautetta ja ohjeita ratsukolle. "Teitte tänään kumpikin paljon töitä", hän sanoi. "En tiedä paljoa Pokan liikutuksesta tällä hetkellä, mutta suosittelen kovasti, että haastata Pokkaa. Sillä kyllä riittää annettavaa, kunhan motivaatio saadaan ensiksi kuntoon."

Lähdin talliin laittamaan ratsastuskypärän päähäni ja hakemaan Valterin, jonka pari tyttöä oli ystävällisesti varustanut valmiiksi. Oli jo aika myöhä, mutta aioin vielä Maarian kanssa mennä hyppäämään maastoesteitä, kun sää kerran oli aivan mahdottoman kaunis ja Elviira oli luvannut tulla antamaan ulkopuolisen kommentteja. Kävelin Maarian kanssa talliin, joka talutti vierellään hevostaan Hilleä. Olin juuri pitänyt heille estevalmennuksen.

Kävimme aavistuksen verran kostealla ratsastuskentällä nousemassa selkään ja hakemassa tuntumaa hevosiin. Sillä aikaa apurimmekin ehtivät hoitaa Hillen ja viedä sen ulos. Valter tuntui hyvältä taivutellessani sitä. Ravasin pari kierrosta ja siirryin kaartoon kiristämään satulavyötä. Lähdimme pian maastoesteradalla perässämme muutama utelias tallilainen, jotka olivat luvanneet ottaa meistä videoita ja kuvia.

Ratsastelimme ympräri maastoesterataa kaikissa askellajeissa vielä hyvän tovin. Maaria ratsasti ratsastuskoulun Styxillä, jolla nyt ensimmäistä kertaa hypättäisiin täällä maastoesteitä. Kuitenkin tammasta oltiin lupailtu, että se on kokenut ja varma niillä. Kohtahan se nähtäisiin. En itsekään ollut hypännyt Valterilla maastoesteitä kuin yhden kerran aiemmin ja silloinkin menin vain pari kertaa pientä tukkia, bankettia ja taloa. Nyt päästäisiin jo asiallisempiin korkeuksiin, vaikken korkeimpia esteitä vielä pohjan takia uskaltanut hypätä.

Otin parit verryttelyhypyt tutulle tukille ja ravasin banketista. Valter oli hyvin kuulolla ja sopiva reipas, joten myös laukkasin banketin muutaman kerran. Elviira sanoi vain, että hyvältä näyttää. Tuntui hieman hassulta, koska minähän tässä oikeastaan se kenttäratsastaja olin. Sitten jäin nurmelle kävelemään, jotta näkisin Maarian ja Styxin hyppyjä. Valter oli hieman kyllästynyt ja käveleskeli ympyrää melkein itsekseen, lopulta kuitenkin siesahtuen paikoilleen. Käskin sen kuitenkin takaisin liikkeelle ja siirryin hiekkatielle Maarian hypättyä. "Mennäänkö vähän rataa? Styx näytti tosi hyvältä", Elviira sanoi Maarialle. Hän nyökkäsi ja vastasi: "Ehdottomasti. Tästä tammasta tuntee, että se tietää, mitä olemme tekemässä. Mitään mahdottomia en kyllä jaksa valmennuksen jälkeen."

"No, lämmitellään esteitä vähän ensi viikon valmennukseen. Mennään vaikkapa talo, tukki, banketti, risueste, portaat, kulma ja muuri. Nuohan ovat tuollaisessa mukavan hillityssä korkeudessa."

"Kuulostaa hyvältä", kommentoin.

Lähdin Valterilla liikkeelle. Ensimmäiset esteet olivat tuttuja, ja niitä Valter lähestyikin hyvin vauhdikkaasti ja innokkaasti. Banketin jälkeen tein pienen kaarteen ja orin eteen ilmestyi risueste. Tunsin, miten Valter alkoi hidastaa, joten rohkaisin sitä jatkamaan eteenpäin. Risuesteestä pääsin hyvin yli ilman kieltoa ja jatkoin portaille, jotka me ylitimme yhdessä kuin vanha tekijä.

"Hyvin menee. Valterhan on pysynyt ihan hyvin hyppysissä. Katso, että sama vauhti pysyy loppuun asti", Elviira neuvoi. Portaiden jälkeen ratsastin alamäkeen ja jouduin jarruttamaan Valteria kovasti, ettemme lähestyisi kulmaestettä liian lujaa vauhtia. Se oli ehdottomasti valitsemistan esteistä korkein ja muutenkin haastavin, mutta lähestyin sitä luottavin mielin. Valter hyppäsi esteen hieman vinosta ja hypystä tuli valtava, kun Valter joutui venyttämään itseään päästäkseen yli. Annoin orille tilaa suorittaa hypyn loppuun ja laskeuduimme pehmeästi maan tasalle. Mikä hevonen! Valteri tuntui nyt maastoesteillä aivan eriltä kuin rataesteillä, joissa meillä oli erimielisyyksiä. Valter varoi itse enemmän, joten ei ollut minua kohtaan yhtään niin röyhkeä, malttoi jopa kuunnella minunkin mielipiteitä. Valter kiihdytteli jälleen muuria kohti, ja annoin sen edetä hyvää vauhtia. Vaikka minulla ei ollutkaan kelloa, arvioin, että olisimme nyt olleet jo ihanneajasta hieman jäljessä, koska olin ratsastanut alkuradan varman päälle rauhallisesti. Viimeinen hyppy oli taivaallinen. Valter hyppäsi kaukaa ja ilmavaralla. Hetken aikaa me lensimme yhdessä. Nyt viimeistään olin aivan rakastunut tähän oriin ja unohdin kaikki viime aikojen vastoinkäymiset. Laskeuduttuamme Valter ampaisi pitkälle matkaavoittavalle laukalle odottaen seuraavaa estettä, vaikka rata oli loppunut siihen. Laukkasin vielä hyvän pätkän rauhoitellen Valteria vähitellen hiljentämään. Nautin jokaisesta hetkestä.