top of page

Merituuli "Tuulia"

Rotu: eestinhevonen
Korkeus: 154cm
Väri: mustankimo
Sukupuoli: tamma
Syntynyt: 18.10.2007 Latviassa

Ikä, ikääntyminen: 12, satunnainen
Taso: HeA, Re 100cm, helppo

Painotus: Yleis
​Omistaja: VRL-14793 Eeva
​Rekisterinumero: VH19-060-0005

Hoitaja(t):

Merituuli on lahja jokaiselle ratsastuskoululle. Se ei väsy työhönsä ja päivä toisensa jälkeen jaskaa antaa kaikkensa turhia kiukuttelematta. Jotkut sanovat Mertituulia Tuuliaksi, jotkut ihan sen koko nimellä. Kuitenkin Merituuli on se hevonen, joka voidaan ottaa teoriatunnille esimerkiksi tai talutusratsastukseen pikkulasten ympäröimäksi. Se ei stressaannu isommastakaan ihmislaumasta. Hevosten kanssa se on samanlainen. Pysyttelee rauhallisena ja ulkopuolella lauman draamasta, mutta jos tilanne paisuu liikaa, tulee se palauttamaan pomottelijan maan pinnalle.

Merituulilla on mukava ratsastaa, koska se on osaava ja oikeasti näyttää sen. Se ei juntturoi vastaan ratsastajan käskyjä vaan suorittaa tasaisen varmasti. Merituuli on enemmän reippaan kuin laiskan puoleinen, mutta toisinaan sitä saa kyllä herätellä tunnin alussa. Sen kanssa on kuitenkin hyvä kehittyä ja oppia uusia asioita jo hieman kokeneempienkin tasolla. Merituuli onkin yksi tallin suosikkiratsuista läpi tasoluokkien. Aloittelijoille se on turvallienn ratkaisu, kun taas kokeneemmille tarjoaa osaamistaan vaikeammissa asioissa. Estetunneilla se osaa katsoa hyppypaikat hyvin itse ja korjailee paljon ratsastajan virheitä. Kuitenkin estekorkeuden noustessa Merituuli pitää olla terävänä ja hyvin heräteltynä ja ratsastajan tukea sitä pohkeella tai se kieltää. Samoin maastoesteillä. Jos ei ratsasta tarpeeksi eteen, ei varmasti mennä haastavammista esteistä heti yli.

Maastossa Merituuli on hieman säikky ja tuijottelee samaan aikaan eteen, taakseen, sivuille, ylös, alas, ihan kaikkialle mihin suuntaan tahansa. Isommassa porukassa se kuitenkin pystyy rentoutumaan. Ei kuitenkaan ole mahdotonta mennä Merituulilla yksin maastoon, turvallisuussyistä niin vain ei tehdä. Uitossa Merituuli ei ole se ihanteellisin ratsu, koska se tietenkin pelkää aaltoja. Kuitenkin veteen päästyään Merituuli on oikein mukava ja saattaa jopa ryhtyä uimaankin. Leikkitunneilla Merituuli on toivottu ratsu, koska sen selkä on pyöreä ja askeleet tasaiset.

Pähkinänkuoressa Merituuli on siis oikein näppärä neitokainen, jonka kanssa voi puuhailla monenlaista. Kenties tästä tulee jollekin vielä mukava ratsu ratsastuskoulu-uran jälkeen.

Merituuli syntyi Latviassa, mutta myytiin lähes heti Viron kautta Suomeen. Nimi oli alunperin latvian kieltä, mutta kasvattaja päätti vaihtaa sen suomenkieliseksi. Ennen Ratsastuskeskus Eevaan saapumista Merituuli asusti yksityistallilla ratsukoulutuksessa ja harrastehevosena.

Kirjoittanut Eeva VRL-14793

Suku

Hoito-ohjeet hoitajalle:

-Ratsastus max. 2 kertaa viikossa.

-Esteitä korkeintaan kerran viikossa.

-Kylmää jalat estetunnin jälkeen.

-Älä mene maastoon yksin. Pyri kuitenkin maastoilemaan pari kertaa kuukaudessa toisen ratsukon kanssa, jotta Merituuli tottuisi hiljalleen.

E5131791.jpg

Tämä on virtuaalihevonen. © ransu.kuvat.fi

Sijoitukset

08.02.2020, Valokylän Talli, Helppo A, 6/45

10.02.2020, Safiiritiikerin Kilpailukeskus, Helppo A, 2/46

10.02.2020, Valokylän Talli, Helppo A, 2/45

01.02.2020, Safiiritiikerin Kilpailukeskus, Helppo A, 2/46

25.10.2019, Mörkövaara, Helppo A, 5/30

13.20.2019, Mörkövaara, Helppo A, 2/30

10.10.2019, Mörkövaara, Helppo A, 5/30

07.10.2019, Mörkövaara, Helppo A, 2/30

06.10.2019, Mörkövaara, Helppo A, 4/30

05.10.2019, Mörkövaara, Helppo A, 1/30

02.10.2019, Mörkövaara, Helppo A, 5/30

25.08.2019, Valokylän Talli, Helppo A, 1/30
16.06.2019, Hiivurin Suomenhevoset, Helppo B, 6/50
06.06.2019, Hiivurin Suomenhevoset, Helppo B, 6/50

KRJ

18.02.2020, Safiiritiikerin Kilpailukeskus, Helppo A, 5/46

18.02.2020, Safiiritiikerin Kilpailukeskus, Helppo A, 5/46

14.02.2020, Valokylän Talli, Helppo A, 4/45

13.02.2020, Valokylän Talli, Helppo A, 5/45

12.02.2020, Safiiritiikerin Kilpailukeskus, Helppo A, 4/46

12.02.2020, Safiiritiikerin Kilpailukeskus, Helppo A, 2/46

ERJ

18.02.2020, Mörkövaara, 100cm, 4/30

17.02.2020, Mörkövaara, 100cm, 3/30

16.02.2020, Mörkövaara, 100cm, 5/30

27.09.2019, Kilpailukeskus Lupin, 100cm, 3/70

22.09.2019, Kilpailukeskus Lupin, 100cm, 3/70

21.09.2019, Kilpailukeskus Lupin, 100cm, 4/70

20.09.2019, Kilpailukeskus Lupin, 100cm, 6/70

18.09.2019, Kilpailukeskus Lupin, 100cm, 5/70

17.09.2019, Kilpailukeskus Lupin, 100cm, 7/70

15.09.2019, Kilpailukeskus Lupin, 100cm, 6/70
30.08.2019, Hiivurin Suomenhevoset, 100cm, 3/116, ERJ-CUP

02.11.2019, Hiivurin Suomenhevoset, Helppo, 2/46

27.09.2019, Mörkövaara, Helppo, 3/30

24.09.2019, Mörkövaara, Helppo, 4/30

23.09.2019, Mörkövaara, Helppo, 3/30

19.09.2019, Mörkövaara, Helppo, 4/30

16.09.2019, Mörkövaara, Helppo, 3/30

10.09.2019, Mörkövaara, Helppo, 2/50

04.09.2019, Mörkövaara, Helppo, 2/50

26.08.2019, Kilpailukeskus Bernie, Helppo, 6/49

22.08.2019, Riimuvaara, Helppo, 4/30
11.08.2019, Riimuvaara, Helppo, 1/30
10.08.2019, Riimuvaara, Helppo, 5/30
05.08.2019, Riimuvaara, Helppo, 3/30
06.06.2019, Susiraja, Helppo, 5/30

KERJ

19.02.2020, Mörkövaara, Helppo, 1/30

19.02.2020, Kadon Kartano, Helppo, 2/30

16.02.2020, Kadon Kartano, Helppo, 2/30

11.02.2020, Kadon Kartano, Helppo, 3/30

08.02.2020, Kadon Kartano, Helppo, 1/30

20.11.2019, Hiivurin Suomenhevoset, Helppo, 4/46

09.11.2019, Hiivurin Suomenhevoset, Helppo, 6/46

07.11.2019, Hiivurin Suomenhevoset, Helppo, 6/46

04.11.2019, Hiivurin Suomehevoset, Helppo, 4/46

Päiväkirja & valmennukset

 

00.00.0000 pk-merkintä, kirjoittanut

00.00.0000 valmennus, kirjoittanut

bottom of page